torstai 20. heinäkuuta 2017

Papsulla ratsastusta


Ratsastin Papsun tiistaina yhden vapaapäivän jälkeen. Papsulla oli tosi paljon energiaa ja se säikkyi kaikkea mahdollista. Ajattelin, että n. tunnin kestänyt työskentely rauhoittaisi ponin, mutta vielä eilenkin se jaksoi villiintyä ja pelkäsi muun muassa oravan säksätystä. Tänään poni oli vihdoin rauhoittunut, eikä traktori tai naapurin autokaan pelottanut yhtään!

Viime viikolla sain pitkästä aikaa kuvia ratsastuksestani. Kun näin nämä kuvat ensimmäistä kertaa, olin syväjärkyttynyt omasta istunnastani ja siten hoidinkin ratsastustunnit itselleni huomiseksi. Gika kuitenkin oli alkuviikosta hieman epämääräinen ja epäpuhdas, joten päätettiin siirtää tunti myöhemmäksi. Papsun kanssa kuitenkin päästään oppiin heti töitteni jälkeen.

Mietin ainakin tuhatsatamiljoonaa kertaa julkaisenko tämän kuvan vai en. Päätin kuitenkin julkaista ja näyttää koko maailmalle tämän hetkisen ongelman istunnassani: katse maassa, istunta takakaarella, jalat edessä (ja oikea käsi seilaamassa omille teille).

Nyt olen viime ratsastuskerroilla miettinyt omaa istuntaani kokoajan ja hokenut vaan päässä "peppua eteenpäin, jalkoja taaksepäin ja katse eteenpäin". Ärsyttävää, kun jokin asia korjaantuu niin toinen menee huonosti...minulla oli viime vuonnakin hieman selkä kipeä ja aloin nojaamaan taaksepäin ja notkistamaan selkää, ja nytkin olen huomannut samaa. Luulen, että johtuu yksinkertaisesti työrasituksesta. Sen näkee kuitenkin, kun mennään syksyä eteenpäin ja saan vinkkejä istunnan parantamiseen.

Papsu oli tiistaina ihan hyväntuntuinen, vaikkei se aina jaksanut kuunnella minua. Käynnissä ajoittain kyttäilyä, ravi ok ja laukka ei hyvää. Papsun laukannosto ja laukka on niiiiiin erilaista kuin Gikalla, etten ole vieläkään siihen oppinut. En koskaan tunnista, milloin poni tekee oman siirtymisen raviin ja siinä, kun vielä pitäisi muistaa käyttää pidätteitä, ja asettaa ja taivuttaa...ehkä vielä joskus tulevaisuudessa opin.


Tehtiin paljon voltteja, kolmikaarista kiemurauraa ja serpentiiniä. Olen työskennellyt Papsun kanssa paljon ympyröillä ja kiemuraurilla, jotta ponin alkaisi asettumaan, taipumaan ja kuuntelemaan ohjeitani. Loppuraveissa Papsu "pelkäsi" jotain yhdessä nurkassa ja yritti muutaman kerran lähteä omille teille. Itse en nähnyt mitään, kenties pelkäsi omaa varjoaan :D

Eilen menin meidän metsässä kaikki askellajit. Papsu tuntui superhitaalta, kun olen tottunut Gikan vauhtiin. Minulla oli sovellus päällä, joka mittasi huippunopeuden, ja se oli vain 25km/h, kun taas Gikalla on 35-38km/h luokkaa. Poni tosiaan säikkyi metsässä vähän kaikkea, eikä meinannut malttaa ajoittain kävellä ollenkaan.


Tänään kävin Papsun kanssa n. puolen tunnin lenkillä. Yleensä joudun juoksemaan ponin perässä, mutta tänään se laahusti minun perässä eikä välittänyt mistään mitään. Mielenkiinnolla odotan, onko Papsu huomenna laiska vai energinen.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Alkukuun kuulumiset

Moikka pitkästä aikaa! Ajattelin tällä kertaa kertoa kuulumisiani näin kuvien muodossa. Minulla on ollut aika kiireinen kuukausi, sillä aloitin 5. päivä kesätyöt mansikkamaalla. Päivät menevät töissä, levätessä ja ratsastaessa. Onneksi enää ensi viikko töitä jäljellä!


1. Kävin toista kertaa uimassa tänä kesänä heinätöiden lomassa. Ihanan virkistävää! 
2. Gikan kanssa iltakävelyllä. Muutamana päivänä on ollut niin ihanan aurinkoista, että olen lähtenyt ponin kanssa iltakävelylle nauttimaan kesästä <3
3. Toissa viikonloppu meni Wanaja Festivaaleilla parhaan kaverin kanssa! Oli mukava kuunnella hyvää musiikkia hyvässä seurassa. Antti Tuiskun esiintyminen oli paras, muuten lemppareita oli JVG ja Apulanta. 
4. Heinäkuun 3. päivän synttärisankari. Papsu 21v. ❣


1. Päivää ennen Papsua, Ella 16v. ❣
2. Töistä kotiin menossa. Jouduin pysähtymään, kun unohdin laittaa hanskat käteen. Vaikka on heinäkuu ja lauletaan, että kyllä täällä tarkenee, ei tarkene. 
3. Perinteinen koiraselfie. Menossa pikkuserkun synttärijuhliin. 
4. Viime viikonlopun pesuoperaation yksi osa. Tuli pestyä urakalla lähes kaikki varusteet. 

1&2 Maastomaisemia. Vaikka olen aika paljon mennyt nyt maastossa, kenttäkin on ollut kovassa käytössä. Eilen ratsastin Gikan kunnolla ja heppa oli kiva, mutta itselle tuli itku oman istunnan takia. Nyt perjantaina on luvassa ainakin Gikan kanssa istuntatunti, mutta Papsun kanssa en vielä tiedä mitä teemme.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Uusi hevonen!?


Minulle on tullut muutama kysely, että mikä hevonen tämä on ja koska se on tullut teille. Viime perjantaina tuli kaksi viikkoa siitä, kun Börje saapui meille. Kyseessä on 11v. hollanninpuoliveriruuna, joka viettää meillä aikaansa kesälaitumella. Emme siis (vielä) ole ostaneet uutta hevosta.

Alkuun Papsulla ja Börjellä oli erimielisyyksiä, mutta nyt tilanne on aikalailla rauhoittunut ja kaverukset tänä aamuna makoilivat jopa ihan vierekkäin. Papsu kyllä väistää Börjeä, mutta ei ole kuitenkaan paniikissa juoksemassa karkuun.


Meillä on ollut aiemmin saman omistajan entinen hevonen laitumella, mutta sen kanssa Papsu ei oikein tullut juttuun. Onneksi kuitenkin nyt asiat on toisin. Toivottavasti vielä loppukesästä ystävystyisivät sen verran, että voisivat hoitaa toisiaan.

Gikan kanssa Börje on hoitanut aidan takaa ja Ellakin aina ajoittain on itseään yrittänyt tyrkyttää esiin, mutta Börjeltä ei oikein ole kiinnostusta irronnut pieneen poniin. 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Finnderby 2017



Olin toissa viikon lauantaina (10.6.) äitini ja kaverini Millan kanssa Ypäjällä katsomassa jälleen upeita ratsukoita ja suorituksia. Tällä kertaa esteratsastuksen katsominen jäi vähemmälle, ja ainoat estehypyt, mitkä näin, oli kenttäratsukoiden suorittamia.


Expo- alue oli mielestäni pienentynyt, eikä esimerkiksi edes Horzea ollut siellä ollenkaan. Tällä kertaa tuli ostettua tarpeellista, sillä olimme valmiiksi suunnitelleet, mitä pitäisi ostaa. Ostimme minulle uudet ratsastushanskat ja nutturapussin ja Papsulle uudet ohjat. Kaikki varusteet näkyvät parhaiten tässä postauksessa.

Ainoastaan jäi harmittamaan, ettei Papsulle löytynyt uutta satulavyötä, sillä kaikki olivat niin pitkiä. Papsun nykyinen vyö käy vaan meidän toiseen satulaan, mutta toiseen taas se on liian pitkä, sillä satulassa on niin pitkät vastinhihnat.


Päällisin puolin Finnderbystä jäi hyvä fiilis. Seuraavaksi sitten Suomenratsujen Kuninkaallisia katsomaan!

torstai 15. kesäkuuta 2017

Ajan puutetta

Mun viime viikonloppu oli ihan super kiva! Perjantaina oltiin katsomassa äidin kanssa Yön keikkaa ja oli se kyllä huikee! Sitten lauantaina oltiin äitin ja Millan kanssa Finnderbyssä, josta tulossa erillinen postaus myöhemmin. Sunnuntaina oli vielä Papsun kisat eli aika tapahtuma rikas viikonloppu kerrankin.

Nyt viikolla on ollut myös tosi paljon tekemistä, ja tuntuu etten saa edes kaikkea tehtyä. Suurin syy ajan puutteeseen on se, että nukun tosi pitkään ja sitten pelaillen tietokoneella korttia. XD Olen aivan koukussa niihin korttipeleihin, kun yksi päivä vahingossa huomasin, että koneellani on semmoisiakin. 

Viikkoon on kuitenkin mahtunut myös hevostelua. Maanantaina kävin Gikan kanssa pitkällä kävelyllä kolmen vapaapäivän jälkeen. Käytiin äidin kanssa myös taluttelemassa Ellaa ja Papsua. Papsu ei ainakaan potenut mitään kisarasitusta, sillä se laukkaili ja pukitteli laitumella useaan otteeseen :D Myös taluttaessa se meni niin reippaasti ettei meinattu Ellan kanssa pysyä perässä. 

G on ollut hieman jäykkä viime aikoina, mutta nyt se on ollut paljon parempi. Tiistaina ratsastin sillä ilman satulaa kentällä ja se oli tosi vireä, mutta hieman jännittynyt. Sain sen vasta loppuvaiheessa rennoksi. Alkuun meinasin etten edes ratsasta koko hevosella, koska se oli niin villi ja laukkasi paikoillaan enkä meinannut saada minkäänlaista kontrollia siihen..Kun päästiin kentällä ja oltiin menty muutama kierros, niin villihevoseni oli taas rauhallinen hölköttelijä. 


Tein tosi paljon erilaisia taivutuksia, kiemurauria ja pohkeenväistöä. Kenttä oli sateen jälkeen ärsyttävän märkä, eikä Gikakaan oikein tykännyt astella vesilammikoissa. Pystyin kuitenkin menemään ympyrällä jotenkin, ettei kaikki kura lentänyt hevoseen. Ravissa hieman huomasi jäykkyyden, mutta laukassa taas hevonen meinasi lähteä omille teille. 

Talliin päästessä venytin hieman Gikaa herkkujen avulla, ja annoin sillä ruuan. Sen lisäksi, että hevonen himosi lisää leipää ja työnsi päätään koko ajan mun syliin, sillä kesti valehtelematta 15 minuuttia syödä ruokansa. Ei saanut ottaa astiaa pois ennen kuin kippo oli viimeistä rehua myöden nuoltu puhtaaksi..

Eilen kaikilla hepoille oli vapaapäivä, sillä siivosin hammaslääkärikäynnin jälkeen tallia loppupäivän. Järjestelin tavaroita uusiin paikkoihin ja lakasin lattiat. Seuraavaksi täytyisi putsailla varusteita, pestä loimia ja satulahuopia ja laittaa muutamia juttuja myyntiin. 



Tänään hepat saivat rokotteet, ja niillä on nyt muutama päivä kokonaan vapaata ja sitten kevyttä liikuntaan noin viikon ajan. Ehkä nyt kerkeisi sitten tekemään loputkin rästissä olevat hommat, kun ei tarvitse ratsastaa. Huomisesta pieni sneakpeak: laitumelle saapuu jotain ;) Arvaatteko mitä?

Täytyisi vielä jossain vaiheessa keretä nauttimaan tästä lomasta, sillä heinäkuussa mulla alkaa kesätyöt ja aikaiset herätykset. Onneksi tulevana viikonloppuna on taas tiedossa mukavaa tekemistä ♥️

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kisakauden avaus Riihimäellä



Oman pitkän, ja Papsun vielä pidemmän kisatauon jälkeen starttasimme tänään Riihimäellä helppo C e.b. specialin. Oli jo puoli voittoa, että pääsimme kisapaikalle. Papsu meni tosi hyvin koppiin, vaikka vielä eilen illalla kauhistelin ja epätoivoisesti mietin, että mitäköhän siitäkin tulee.

Rata itsessään sujui ihan hyvin, omia virheitäni lukuun ottamatta. Oikeaa laukkaa Papsu ei meinannut alkuun nostaa, eikä siten saatu siitä osuudesta paljoa pisteitä. Vasemman laukan se taas nosti liian aikaisin, ja jouduin ottamaan sen takaisin raviin ennen kuin tuli oiken noston paikka. Papsu oikaisi myös yhden kulman loppuradasta, mutta muuten olen rataan tyytyväinen. Saatiin 61,190% ja sijoituksemme oli 5/8.


Kisapaikalla Papsu oli super rauhallinen, eikä edes kyttäillyt tai pelännyt mitään. Radalla rauhallisuus tosin kostautui hieman alitempoisena menona, mutta parempi rauhallinen kuin rauhaton. Nyt täytyy jatkaa vaan treenaamista niin päästäisiin vielä tänä vuonna parantamaan prosentteja ja sijoitusta.

Myös koppitreenit jatkuu ensi viikolla, että saadaan poni myös toisiin kisoihin tai valmennukseen, mihin lie nyt seuraavaksi suuntaammekaan.


Tuomarin kommentti oli aika hauska, kun oli kirjoittanut, että Papsu on kouluhevostyyppiä. Haha, 21v. koulukonkari. Kaiken lisäksi Papsua luultiin 5 -vuotiaaksi. :D

torstai 8. kesäkuuta 2017

Laitumella

Hepat pääsivät vähän reilu viikko sitten tutustumaan laitumelle ja olivat ensimmäiseksi vain pari tuntia syömässä. Viime viikonloppuna ne saivat olla jo koko päivän ja nyt viimeisinä kahtena päivänä ovat olleet jo yötkin ulkona. Hepat ovat varmasti nauttineet olostaan ja myös minä, sillä ei ole enää tarvinnut siivota karsinoita :D

Otin ensimmäisenä laitumelle meno päivänä muutaman kuvan, mutta tajusin myöhemmin kamerassa olleen väärät asetukset, eikä kuvat ollut onnistunut lähes ollenkaan. En onneksi menettänyt hirveästi mitään, sillä eivät nuo enää oikein jaksaneet erityisemmin villiintyä tai juosta, vaan syöminen oli paljon mielenkiintoisempaa.

Eilen oli niin hieno ilma, että kävin ottamassa lisää laidunkuvia ja tuskin nämä tämän vuoden viimeisiksi jää.








Ihanaa kesän jatkoa teille kaikille! ♥