perjantai 14. huhtikuuta 2017

Hevosmessut 2017




Moikka! Viime viikonloppu meni Tampereella Hevosmessujen parissa. Oltiin äitin ja mun kaverin Millan kanssa molempina päiväni, ja kivaa oli! Lauantaina oli tosi paljon porukkaa ja välillä oli paikkoja ettei pystynyt liikkumaan mihinkään suuntaan, ja katsomot olivat ihan tupaten täynnä. Sunnuntaina meno hieman rauhoittui, ja katsomoon mahtui hyvin katselemaan.


Tykkäsin tänä vuonna ehdottomasti eniten este- sekä kouluklinikoista ja tietysti kouluratsastuskilpailuista. Klinikat olivat molemmat tosi opettavaiset ja niistä ns. jäi jotain käteen. Mikael Forstenin esteklinikalta jäi hyvin mieleen hevosten kuolainten käyttö, että yleensä hevosten ajatellaan olevan kovasuisia, vaikka eivät oikeasti ole. Anna von Wendtin kouluklinikasta taas jäi mieleen, että hevonen tulee ratsastaa rennoksi ja tulee huomioida ratsastuksessa hevosen suoruus.


Expo -alue oli tosi kiva ja sieltä löytyi kyllä jokaiselle jotakin. Harmillisesti messuilla ei ollut kaikkia liikkeitä, mitä olin ajatellut sinne tulevan. Itse löysin Gikalle koulusuojat. Nyt kelpaa taas ratsastella, kun on ehjät suojat, sillä vanhat oli jo niin kuluneet ja rikki. Suojista laitan parempaa kuvaa, kun ne pääsevät tosi toimiin.

En ole nyt viikkoon päässyt ratsastamaan, sillä oon ollut kipeenä ja puolikuntoinen lähes kokoajan. Messuilla ja messujen jälkeen luulin jo parantuvan, mutta loppuviikosta flunssa iski uudestaan ja enkä ole pystynyt tekemään mitään. Tänään kuitenkin siivosin jo Gikan karsinan, vein vesiä ja harjasin Ellaa ulkona. Hoidin myös iltatallin. Nyt kuitenkin kirjoittaessa tuntuu taas hirveän tukkoiselta ja aikaisempaa kipeämmältä..

torstai 30. maaliskuuta 2017

Suunnitelmiin muutoksia

Gika on toiminut koko talven tosi hyvin, ja tottakai itsevarmuus kasvoi vielä alku vuodesta olevassa valmennuksessa, sillä Gika meni tosi hyvin siellä. Koko vuoden alun olin katsellut mulle ja Gikalle sopivia kisoja ja eräisiin olin jo ilmoittautumassa. Kiireessä hankin jo itselleni E-luvan ja odotin innolla ensimmäistä yhteistä kilpailuamme. Omistajan pyynnöstä kuitenkin kaikki kilpailut Gikan kanssa jäävät vain haaveeksi.




Tämän kauden tavoitteena oli kilpailla helppoja luokkia ja saada lisää kokemusta. Tällä hetkellä mulla ei siihen kuitenkaan ole mahdollisuutta, sillä ei ole hevosta, jolla kilpailla. Olen nyt viimeaikoina ratsastanut myös Papsulla, mutta en ainakaan vielä ole saanut hevoseen sellaista tuntumaa, että voisin kuvitella itseni kilpailemassa parin kuukauden päästä. Ei ole myöskään sama asia kilpailla jollain muulla hevosella, kun sillä, jonka kanssa olet treenannut koko talven.

Kilpailukiellon takia ratsastusmotivaationi hävisi hetkeksi aikaan kokonaan ja olin jo lopettamassa koko harrastusta. Olin niin pettynyt ja turhautunut (ja olen edelleen), etten halunnut ratsastaa. Nyt kuitenkin oon taas päässyt vauhtiin, ja ratsastanut lähes joka päivä. Tykkään kyllä ratsastaa, mutta tällä hetkellä mulla ei ole semmoista tavoitetta tai sellaista minkä takia ratsastan. On kiva mennä itsenäisesti ja käydä valmennuksissa, mutta kilpailuissa on kuitenkin se oma jännitys ja tunnelma.

Kaikki ovat varmaan myös ihmetelleet, mihin Pumpuli on kadonnut, kun en siitä ole kirjoittanut mitään. Pumpuli on tällä hetkellä kokonaan pois pelistä, ja tuskin enää sillä hevosella tulen ratsastamaan. Pumpulille tuli kaviokuume, enkä ole koko hevosta nähnyt nyt moneen viikkoon. Toivon, että Pumpuli tulisi kuntoon ja sillä joskus vielä voisi ratsastaakin, mutta itse haluan ratsastaa niin erilaisella hevosella, että luultavasti joku muu sitten sillä ratsastaisi.


Tulevaisuudesta en osaa oikeastaan sanoa mitään. Haluaisin hevosen, jolla pääsisi valmentautumaan ja kilpailemaan ja mahdollisesti hyppäämään myös esteitä. Ärsyttää tosin, jos nyt hankkii uuden hevosen ja se kerkeää olemaan vain 2-3 vuotta, sillä mitä luultavammin tulen muuttamaan pois kotoa opiskelemaan, eikä mulla sitten ole mahdollista pitää omaa hevosta. Olisi ollut kiva nämä pari vuotta mennä Gikan kanssa, ja varmaan menenkin, mutta haluaisin kyllä kilpaillakin.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Horse Fair 2017




Sain tänä vuonna ensimmäistä kertaa bloggaaja passin messuille, joka oikeutti koko viikonlopun ajan käymään tapahtumassa. En muista monesko vuosi tämä on, kun olen messuilla ollut, mutta taas mielestäni viime vuodesta hevospuoli on vähentynyt entisestään. GoExpo -puoli oli paljon kattavampi, ja siellä tuntui olevan ihmisiä paljon enemmän. Käväisin myös katselemassa Kuva & Kamera - messuilla. Siellä oli tosi upeita kuvia esillä ja ihastelin varsinkin Lahden MM-kisoista otettuja kuvia!

Perjantaina mulla oli kamera matkassa, mutta asetukset olivat taas vaihteeksi vähän hakusessa, joten tarkennukset ja valotukset eivät oikein kohdanneet, mutta koitetaan kestää. Perjantaina oli tosi kiva kiertää kojuja, sillä oli tosi väljää ja rauhallista. Kaverini kertoi lauantaina olevan kunnon ruuhka, mutta sunnuntaina taas oli rauhallisempaa, mutta enemmän porukkaa kuin perjantaina.

Esteratsastus -katsojille messuilla olikin nähtävää, mutta näin koulupainotteisena ratsastajana olisin toivonut näkeväni ihan kouluratsastuskilpailuja tai jonkinlaisen kouluklinikan. Kouluratsastusta oli ainoastaan semmoisessa esityksessä, jossa koulu - ja lännenratsastaja ottivat ns. mittaa toisistaan. (alla kuva) Sunnuntaina kuitenkin esteratsastusta oli mielenkiintoista seurata, sillä Big Tourissa oli erikseen uusinta, joka päättyi lopulta suomalaisvoittoon!


Mielestäni aukioloajat olisivat voineet olla lauantaina ja sunnuntaina pidemmät, sillä sunnuntaina alkoi tuntumaan, että aika loppuu kesken ja oli todella ärsyttävää myös se, että esittelijät alkoivat pakkaamaan tavaroita paljon ennen sulkemisaikaa.


Tällä kertaa lompakko kerrankin hymyili myös messujen jälkeen, sillä en ostanut mitään. Siis oikesti en mitään.  Ainoa juttu, mitä etsin, oli Gikalle etujalkoihin koulusuojia, mutta en löytänyt haluamani laisia. Seuraavan kerran sitten etsimään Hevoset -messuille! Tampereen messuja odotan enemmän, sillä siellä on enemmän kaikenlaista, ja muutenkin paljon isompi hevostapahtuma.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kuulumisia pt. 1147


Yleisellä tasolla mulle kuuluu oikein hyvää. Olin viime viikolla vähän flunssainen, mutta nyt vihdoin alkaa tuntua taas terveeltä! Lenkille pitäisi vaan raahautua, sillä taas ainainen "kyllä se kesäkunto sieltä tulee" ja "jos nyt sit huomenna" - jutut alkavat taas olla siinä vaiheessa, että pakko oikeasti rupea tekemään jotain, jos haluaa jotain saavuttaakin.

Mun talviloman viimeiset tunnit alkavat hupenemaan, ja huomenna pitäisi sitten palata takaisin koulunpenkille näiden viiden viikon jälkeen. Olin siis neljä viikkoa työssäoppimisessa, ja pidin lomani vasta sen jälkeen. Vaikka alkuun työssäoppiminen oli hirveen rankkaa, niin nyt menisin kyllä mieluummin töihin kuin kouluun..nooh ehkä se taas siitä, kun pääsee alkuun.

Onneksi kesälomaankaan ei ole enää ku vähä reilu kaksi kuukautta! Aina sanon tämän, mutta sanon nytkin; en voi ymmärtää, miten aika voi mennä näin nopeasti. Vasta aloitin uudessa koulussa, ja kohta on vuosi takana. Oon kyllä tykännyt opiskella tuolla koulussa, missä olen.

Ratsastuspuolella taas ei kuulukaan niin hyvää ja podin jotain motivaatiopulaakin yhdeksän päivän ajan ja uhkasin lopettaa myös koko harrastuksen. Tulen julkaisemaan ensi viikon aikana aiheesta erillisen postauksen, jossa kerron asiasta sitten tarkemmin. Ratsastukset sujuu kuitenkin ihan mallikkaasti, varsinkin nyt kun kentät ovat alkaneet sulamaan, niin on päässyt jo ratsastamaan eikä ole tarvinnut köpötellä käynnissä. Jo parina päivänä on pystynyt pääty-ympyrällä menemään laukassakin kunnolla.

Oon nyt lomani aikana innostunut myös ratsastamaan pitkästä aikaa Papsulla, ja olenkin nyt viikon aikana ratsastanut sillä enemmäin, kuin aikaisemmin koskaan. Alkuun Papsu oli tosi villi, mutta nyt viime päivinä se on mennyt ihan rauhallisesti ja eilen selasin snäppejäkin alkukäynneissä.. Yhdessä vaiheessa se pelästyi, kun pikkuveljeni ajoi pyörällä tiellä, niin lähti sitten vetämään jotain kiitolaukkaa hetken matkaa..


En osaa melkein istua Gikan selässä varsinkaan harjoitusravissa, kun Papsulla on niin tasainen ravi ja Gikalla taas niin pomputtava. Eilen menin G:llä ilman satulaa kaikissa askellajeissa ja silloin se taas tuntui ihan normaalilta ratsastaa. Pitäisi varmaan ratsastaa niillä, siten että menisi ensiksi Gikalla ja sitten vasta Papsulla niin pysyisi istunta kontrollissa.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

5 negatiivista ja positiivista asiaa

inspire, quote, and positive quotes -kuva
Kuva: We heart it

Moikka! Tällä kertaa hieman vaihtelua normaaleihin postauksiin, sillä aattelin koota vähän omia ajatuksia ja päädyin sitten alla olevaan muotoon. Alkuun negatiivisia asioita, jotta saadaan ne nopeasti alta pois ja päästään keskittymään positiivisiin asioihin!

Negatiiviset :(

1. Kenttä on ollut tosi huonossa kunnossa. Vaikka yksi päivä satoi kivasti lunta, lumen alla on ihan jäätä, joten ei voi mennä oikeastaan kuin käyntiä. Eilen taas lumet alkoivat sulaa, joten kaikki on loskaa ja jäätä.

2. Pakko jatkaa vielä edelliseen; yleisesti huono keli. Vihaan nykyään Suomen talvea täällä Etelä-Suomessa. Itse näin talvi-ihmisenä on hyvin vaikeata käsittää, ettei ole päässyt kunnolla hiihtämään koko talveen ja luistelemassa olen käynyt ainoastaan neljä kertaa.

3. Eilen päivällä ja illalla tuntui hieman kurkkukipua, toivon niin paljon etten nyt tulisi kipeäksi..

4. Koko kropan jumitus. En ikinä joko jaksa tai sitten kerkeä venytellä ja kuitenkin liikun aika paljon, niin kaikki jumitus kerääntyy lopulta, etten kohta varmaan pysty liikkumaan mihinkään. Työssäoppimisessakin joudun koko päivän oikeastaan seisomaan ja tekemään koko ajan jotain.

5. Pitkämatematiikka. Pääsin sentään kolmannesta kurssista läpi yllättävän hyvällä arvosanalla, eli jotain positiivista tässäkin. Nyt kyllä taas neljäs kurssi alkaa hajottamaan, kun en ihan ymmärrä (ainakaan vielä), mikä tämänkin aiheen pointti on ja mihin sitä tarvitsen ja miten edes osaisin laskea noita.


Positiiviset :)

1. Enää kaksi yötä perjantaihin! Tuntuu yleensä, että aina on maanantai, mutta onneksi myös perjantait tulevat yhtä nopeasti, vaikkei siltä aina tunnu.

2. Olen päässyt ratsastamaan kuitenkin, vaikka kentät ovat olleet huonossa kunnossa. Ollaan Gikan kanssa menty nyt paljon pellolla, vaikka sielläkin on jää alla, niin se ei ole ollenkaan niin paha kuin mitä taas kenttä on.

3. Tämän päivän jälkeen enää seitsemän päivää hiihtolomaan. Tällä viikolla on ollut hieman kärsimistä kun muilla on ollut nyt hiihtoloma ja pikkuvelikin on jäänyt aamulla nukkumaan, kun itse on joutunut lähtemään liikenteeseen. Mulla on siis loma poikkeuksellisesti vasta myöhemmin, sillä olen työssäoppimisessa. Nooh..saapahan ainakin silloin nukkua ja chillailla, kun muut menevät töihin ja kouluun!

4. Pääsen ensi tiistaina vihdoin kampaajalle. Mun on pitänyt varmaan puoli vuotta mennä kampaajalle, mutta ikinä en vaan saa aikaiseksi, ja sitten se jää yleensä siihen, että käyn ainoastaan kerran vuodessa.

5. Vaikka työssäoppiminen on aika rankkaa niin ei tarvitse mennä kouluun eikä opiskella. Okei, en tiedä kumpi on todellisuudessa rankempaa ja kumpaa haluaisin tehdä mieluummin, mutta luokitellaan nyt työssäoppiminen positiiviseksi.

+ sain tänään nukkua poikkeuksellisesti pidempään ♥

tiistai 21. helmikuuta 2017

Maneesityöskentelyä


Oltiin sunnuntaina Gikan kanssa ensimmäistä kertaa itsenäisesti maneesilla. Lähdössä tuli vähän kiire eikä lastaukseen jäänyt paljoakaan aikaa, mutta onneksi Gika meni suorilta koppiin. Oli ihana päästä ratsastaman kunnon pohjalle, kun kelit on ollut niin huonot, ettei ole oikein päässyt menemään kuin käyntiä. Pelloltakin on sulanut lumet sen verran, ettei oikein sielläkään voi enää ratsastaa ja muutenkin suojakeleillä lumi tuntuu yliraskaalta ja meno sen myötä hirveän tahmealta.

Maneesissa oli muutama este ja Gika varmaan ajatteli, että jee vihdoin pääsen vaihtamaan lajia, mutta joutui kuitenkin pettymään sillä esteet oli pian purettu maapuomeiksi. Gika sai kuitenkin ylittää puomeja jokaisessa askellajissa, niin se pääsi kuvittelemaan itsensä esteratsuna..



Alkuverryttelyn jälkeen menimme ravissa kahdeksikkoa käyttäen koko maneesia. Gika oli ihan hyvän tuntunen, kun sain sen liikkumaan oikein ja käyttämään sisätakajalkaa. Seuraavaksi nostin laukan ja menin hetken ympyrällä laukkaa. Menin laukassa myös lävistäjiä ja pyrin siihen, että Gika säilyttäisi oikeanlaukan koko lävistäjän ajan eikä alkaisi vaihtelemaan sitä. Muutaman kerran Gika hyppäsi puomin yli ja välillä vaihtoi myös laukan puomin päällä.


Tsekattiin myös kuinka pohkeenväistöt sujuvat ja ihan ok pätkiä tuli, mutta yleensä, kun itse alan säätämään jotain niin ei tule yhtään, mitään, mutta sitten kun annan hevoselle enemmän päätösvaltaa niin saadaan paljon parempia väistöjä. Pohkeenväistössä mulla on istunnassa edelleen hieman korjattavaa sillä lähden huomaamatta nojaamaan sivulle, vaikka pitäisi pysyä suorana.

Loppuun mentiin ravi-käynti-ravi-  ja ravi-pysähdys-ravi-siirtymisiä. Siirtymiset sujui aluksi aika huonosti, varsinkin pysähdysten kohdalla, sillä olen itse niin hätäinen, ettei mun pysähdys kestä kuin puoli sekuntia ja sitten menoksi, vaikka pitäisi saada hevonen oikeasti pysähtymään. Myös käyntiin siirryttäessä pitäisi malttaa ja hidastaa ensiksi ravia, ettei vain ns. lyö liinoja kii.


Oon nyt kaksi päivää katsellut kuvia ja videoita maneesireissusta ja analysoinut omaa ratsastusta, sillä ensimmäinen reaktio oli, että hyi miten voin ratsastaa noin, mutta nyt olen vähä taas sulatellut asiaa ja "saanut taas mielenrauhan". Enemmän vaan treeniä ja ratsastuskertoja niin eiköhän tämä taas tästä päivä kerrallaan parane. Istuntaan (ja omiin ilmeisiin) täytyy keskittyä nyt kunnolla, että voisin jossain vaiheessa olla tyytyväinen omaan tekemiseen hevosen selässä.

Eilen kävin kävelyttämässä Gikaa. Vaikka kuinka monta kertaa mulle sanottiin, että varo siellä on liukasta, niin tottakai kaaduin. Muutaman kerran aluksi vähän liukastelin ja sitten sain hyvän idean mennä nurmikon kautta, mutta siinä nyt ei ollutkaan nurmikkoa vaan ihan peilijää lumen alla, niin siihen sitten kaaduin. Ei onneksi käynyt kuinkaan, vaan nauratti enimmäkseen, varsinkin sitten, kun Gika alkoi ihmetellä ja pelätä mun maassa olevia jalkoja.

Tänään Gika sai pitää vapaapäivän ja huomenna katsellaan kelin mukaan, mitä keksitään. :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Superliikutuspäivien kuulumiset




Haha, tykkäättekö, kun sanon kolmen hevosen liikutuspäiviä superliikutuspäiviksi. No kuitenkin, pääsin viime viikolla pitkästä aikaa koulusta poikkeuksellisesti jo 13.40 ja olin kotona noin puoli kolmen aikoihin. En oo pitkään aikaan ollut niin ajoissa kotona ja ihmettelin, miten mulla yhtäkkiä oli aikaa tehdä vaikka mitä.

Ihan aluksi kotiin tultua söin ja sitten päätin lähteä lenkille. En oo kerennyt oikein lenkkeilemäänkään, mutta kevyt n. 5km lenkki siinä tuli heitettyä. Vähän oli kyllä tiet jäässä, että joissain kohdissa ei voinut mennä kun hidasta kävelyä, jotta pysyi pystyssä. Kerran liukastuinkin sen verran, että käsikin kävi maassa, mutta muuten sujui hyvin. Lenkkeilyn jälkeen menin aika pian talliin.

Ratsastin ekana Gikan. Kenttä oli ihan ok ja toisesta päästä jopa hyväkin, että pystyin menemään ihan laukkaakin pääty-ympyrällä. Gika oli vaan jotenkin tosi tahmea ja raskas ratsastaa, etten saanut sitä semmoiseen tilaan, mihin olisin halunnut. Ratsastin kuitenkin noin 45min ja Gikalle tuli semmoinen pieni hiki, sillä mitään kovin raskasta ei kuitenkaan tehty.
Seuraavana vuorossa oli Papsun ratsastus, joka sujui ihan hyvin. Oli taas hassua mennä ihan maan tasalla, mutta toisaalta kivaa vaihtelua. Papsu oli ihan innoissaan ja touhotti menemään, mutta en kuitenkaan laukannut ollenkaan. Olin tosi tyytyväinen, ettei Papsu säikähtänyt kuin kerran jotain, mutta muuten meni tosi nätisti. Pitäisi kyllä saada aikaiseksi ratsastaa Papsulla enemmänkin, sillä nyt tuntui, ettei Papsu ymmärtänyt puoliakaan, mitä olisin halunnut sillä tehdä. Huomaan kuitenkin, että jotain tässä Gikan kanssa on opittu, että Papsukin pysyy nykyään hallinnassa, eikä tee omia pelleilyä yms. kuten aiemmin mulle teki joka kerralla.

Illan päätteeksi halusin liikuttaa vielä Ellan ja päätin käydä juoksuttamassa sitä hieman kentällä. Poni oli taas muutaman vapaapäivän jäljiltä aivan sekasin, ja alkuun laukassa pukitteli ja heitti etujalkaa sivulle ja mihin sattuu. Kun olin vaihtamassa juoksutussuuntaa niin liinan lukko ei mennytkään hyvin kiinni ja poni olikin yhtäkkiä irti. Hetken siinä oli semmoinen akward momentti, kun molemmat katsoi toisiaan, että nyt ei olekaan enää narua tässä välissä. Kentän porttikin oli auki, mutta sain ponin kuitenkin "pyydystettyä" helposti. Loppua kohden Ella rauhoittui ihan ok ja menikin sitten nätisti.

Seuraavana päivänä ohjelma oli aika samanlainen. Ratsastin Gikalla taas kentällä, ja se oli paljon paremman tuntuinen kuin edellisenä päivänä. Pystyin myös menemään melkein koko kentällä, sillä ainoastaan toinen pää oli jäässä enkä siinä voinut mennä kuin käyntiä. Jossakin vaiheessa Gikalta putosi kenkäkin ja huomasin sen vasta, kun kävelin kentältä talliin. Kengitys oli muutenkin jo hieman myöhässä, joten kengitettiin seuraavana päivänä samalla sitten molemmat takajalat.


Juoksutin Ellaa taas kentällä, ja se meni tosi nätisti verrattuna edellispäivään (eikä edes karannut). Etsittiin samalla Ellan kanssa Gikan pudonnut kenkä. Löysin ensimmäiseksi tilsakumin ja ihmettelin mihin kenkä sitten oli lentänyt, ja lopulta löysin sen aivan erisuunnasta kuin missä tilsakumi oli.

Lopuksi kävin taluttamassa Papsua. Ajattelin loppuvaiheessa, että ompa Papsu mennyt nätisti niin eipä mennyt kauaa, kun Papsu säikähti jotain ja oli muka niin järkyttynyt ettei pystynyt edes kävelemään.