10.7.2006 pitkä odotus päättyi ja traikusta esiin asteli mun uusi poni, Ella. Olimme aiemmin käyneet katsomassa Ellaa. Ella oli ainoa poni, joka seisoi laitumen perällä, eikä tullut portille kuten hänen kaikki muut laidunkaverit tulivat. Nykyään Ella juttelee ohikulkijoille ja on ensimmäisenä portilla odottaen, jos vaikka saisi leipää tai jotain muuta herkkua.
Muistan hyvin ensimmäisen ratsastuskerran, kun menin tosi
rohkeasti Ellan selkään ja muistan, kun äiti sanoi jotenkin, että älä nyt ole
noin uhkarohkea, kun et tunne ponia vielä ollenkaan. Kun ratsastus alkoi vähän sujumaan ja pääsin
menemään ilman taluttajaa, Ella rupesi testailemaan mua (ja tekee tätä kyllä
vieläkin monille ratsastajille). Meidän kentällä on yksi nurkka, jossa Ella
tosi usein lähti(/lähtee) laukkaamaan täysiä kohti porttia ja monta kertaahan
sieltä alas tultiin. Ellan mielestä se kuitenkin oli varmaan vaan hauskaa,
sillä se aina pysähtyi ja odotti, että nousen takaisin selkään.
Ella on aina ollut semmoinen, ettei millään haluaisi nostaa
laukkaa, vaan alkaa ravaamaan ainoastaan kovempaa. Kerran sitten yritettiin
todenteolla saada Ella laukkaamaan ja äiti juoksikin sitten mun vierellä. Ella
kuitenkin lähti kiihdyttämään vain ravia ja lopulta löi ns. liinat lukkoon ja
minä lensin kaulan ylitse voltilla suoraan kuralätäkköön. Ei onneksi sattunut,
mutta silloin tilanne ei kyllä oikein naurattanutkaan, mutta nyt jälkeenpäin
saa itselle vähän nauraakin.
Joskus ensimmäisinä vuosina en vielä osannut tehdä
kunnollista vetosolmua ja laitoinkin sitten Ellan omalla solmuvirityksellä
kiinni karsinaan. Olin harjannut sitä hetken ja lähdin sitten nyppimään sille
voikukan lehtiä yms. ja hetken päästä huomasinkin, että poni seisoo mun
vierellä ja ajattelee varmaan, että mitä sä mulle niitä siinä nypit, että kyllä
mä itsekin osaan näitä tästä syödä.
Alkuun Ella näykki tosi paljon ja vihasi, jos sen
ympärillä/lähellä oli liian paljon lapsia. Kerran olin antamassa Ellalle
omenanpaloja ja kun palat loppuivat menin tyhmänä näyttämään, ettei kädessä ole
enään mitään ja silloinhan se tietysti puraisi mua sormesta. Onneksi tästä
tavasta ollaan päästy pois ja nykyään Ellaa ei haittaa lapsetkaan ollenkaan.
Ella ei vieläkään tykkää, jos sitä koskee korvien väliin tai
etuharjaan, sillä luulen, että sitä on varsana vedetty harjasta. Ella ei
myöskään tykkää vesipesusta ja yrittää välttää sen mahdollisimman hyvin,
käytävällä kiinni ollessa pesu sujuu kuitenkin hyvin. Ella on myös tosi utelias
ja haluaa aina haisteilla kaikkea, mitä nyt milloinkin. Jos haju ei kuitenkaan
miellytä, niin Ellan täytyy irvistellä.
Ella ei oikeastaan ikinä pelkää mitään, ei traktoreita, ei
varmaan edes vieressä räjähtävää pommia, mutta varsinkin tuulisella säällä Ella
pelleilee ja pelkää pienintäkin ääntä (tai mörköä).
Oon tosi usein talvisin mennyt Ellalla ilman satulaa
lumihankeen rämpimään ja kerran ihmettelin, että miten mun jalat alkaa ottaa
maahan. Sitten Ella rupesi hyppimään siellä lumihangessa, kun mikäkin jänis ja
jouduin pudottautumaan alas, jotta pääsisin viemään Ellan takaisin vähän
matalampaan hankeen.
Monta kertaa Ella on päässyt myös karkuun. Kerran lumihanki
treeneissä pääsi irti, mutta sillä kertaa oli sen verran viisas, että karkasi
suoraan tarhaan. Välillä on itku tullu, kun oon pelännyt, että jää auton alle,
kun meilläkin tie on tosi lähellä pihaa. Ella ei kuitenkaan koskaan oo karannut
aitauksesta (täytyy koputtaa puuta, ettei tätä myöskään tee) eikä sille ole
tarvinnut tehdä kolmatta lisä lankaa, ettei pääsisi konttaamaan alitse.
Ella on selvästi lauman johtaja ja pitää kyllä puolet
isomman hevosen hyvin kurissa. Välillä on tosi hauskan näköistä seurata kun
Ella vaan katsoo Gikaan päin niin Gika ymmärtää siirtyä. Ella on kuitenkin
vähän mokannut tämän komentonsa kanssa, sillä Gika vähän jopa pelkääkin Ellaa,
enkä oo koskaan nähnyt, että ne hoitaisi toisiaan, vaikka molemmat tykkääkin
hoitaa.
Eilen tuli siis täyteen tasan kymmenen vuotta tämän ponin
kanssa ♥ Kuten tekstistä varmaan huomasit, paljon on kerennyt tässä vuosien varrella tapahtumaan ja varmaan on muutakin
tapahtunut, muttei nyt tällä hetkellä tullut mieleen. ♥ Ella ♥
Toivottavasti tykkäsit postauksesta ja oikein hyvää
viikonalkua!
ps. En ymmärrä miksi nämä kuvat menivät vasempaan reunaan, vaikka mulla ne keskellä pitäisi olla ja oon laittanut ne samanlailla miten ennenkin.? Huomasin myös, että aikaisempienkin postausten kuvat mennyt näin. Näyttääkö teillä samaa vai onko mulla vain tämä ongelma?