maanantai 26. marraskuuta 2018

Syksyn kuulumiset

Ensimmäiset yo-kirjoitukset ovat takanapäin. Kirjoitin terveystiedon sekä keskipitkän ruotsin. Kevään puolella kirjoitettavana odottavat vielä äidinkieli ja englanti. Syksyn kirjoitukset menivät ihan hyvin, tosin ruotsista olisin halunnut paremman arvosanan kuin B. Ajattelin aluksi, että korottaisin sitä keväällä, mutta lopulta tulin päätökseen etten jaksa lukea kahta kieltä samanaikaisesti. Varsinkin, kun englanti on itselle vaikein kirjoitettava, haluan siihen panostaa sataprosenttisesti.


Koulussa alkaa ensi viikolla helpompi, jouluun saakka kestävä jakso, jolloin aikaa pitäisi jäädä myös blogin ja instagramin päivitykselle. Ärsyttää, kun tekisi mieli hirveästi kirjoittaa, mutta ei millään saa aikaiseksi. Samoin pitäisi ottaa enemmän hevoskuvia, mutta kamera on ollut lähes koko syksyn käyttämättömänä. Jotenkin en ole vain saanut aikaseksi kuvattua ja kirjoitettua, vaikka aikaakin olisi ollut.


Ratsastukset ovat sujuneet ihan moitteettomasti. Antti on saanut itselleen lisää voimaa ja lihasta. Sen huomaa siitä, että se jaksaa paremmin pysyä tasaisemmin peräänannossa ja esimerkiksi laukan laatu on parantunut. Ollaan satunnaisin väliajoin käytetty joustochambonia, jotta ollaan saatu tukea oikean muodon löytämiseen. Äitini on myös välillä ratsastanut hevosen läpi.

Kenttä on ollut viime päivinä niin jäässä, ettei ole voinut mennä muuta kuin käyntiä Viimeksi, kun olisin päässyt kunnolla ratsastamaan, Antti oli pudottanut toisen etukenkänsä. Seuraavana päivänä kengityksen jälkeen kenttä olikin jo jäässä. Antille laitettiin tosi hyvään aikaan etujalkoihin hokkikengät, kun on ollut niin jäistä, ja satanut lunta.


Ollaan käyty lähiaikoina muutaman kerran maneesilla. Tosin, olen ratsastanut vain itsenäisesti. Maneesissa on kuitenkin hyvä pohja, niin on pystynyt tekemään kunnolla töitä. Meiltä on vielä niin kätevä mennä, kun matka kestää alle 10 minuuttia, ja Antti menee helposti koppiin. Itsenäistä työskentelyä onkin syksyllä kertynyt ihan mukavasti, mutta onneksi parin viikon päästä mennään ulkopuolisen valmentajan silmän alle. On mielenkiistoista saada pitkästä aikaa erilaista näkemystä ja uusia neuvoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti