torstai 1. maaliskuuta 2018

Maaliskuun ensimmäinen pakkaspäivä

Ihanaa maaliskuuta kaikille! Alan olla yli puolessa välissä lomaani, tai no loma ja loma. - Mun pitäisi lähteä kotoo pois, jos haluaisin lomailla kunnolla. Päivät ovat menneet tallissa, autokoulun etäteoria tunneilla ja hiihtoladulla. Saatiin vihdoin lähellä olevalle pellolle latu sunnuntaina, ja sen verran innostuin, että noin 18km on tullut jo hiihdettyä.

Vaikka välillä tekisi mieli nukkua pitkään ja ottaa vain rennosti ja olla tekemättä mitään, niin on myös kiva välillä touhuta aamusta iltaan. Tänään oli juuri semmoinen päivä, ja sain olla tyytyväinen itseeni, sillä sain niin paljon aikaiseksi.


Heräsin joskus kahdeksan jälkeen, mutta sain itseni ylös vasta yhdeksän jälkeen, kun olin saanut somet käytyä läpi. Soittelin aamulla muutamiin työpaikkoihin työssäoppimispaikasta, mutta ei ainakaan vielä tällä kertaa tärpännyt. Huomisaamulla soittelu jatkuu...Toivotaan, että saisin jonkun paikan - ja pian. 

Kyllästyttyäni soittelemiseen,  siivosin huoneeni. En ymmärrä, miten aina päästän sen niin sotkuiseksi, vaikka tiedän kuinka kivalta se siistinä näyttää ja tuntuu! Saatuani oman huoneen siistiksi, lähdin siivoamaan Antin karsinaa. Oli kiva siivota vain yksi karsina, sillä olen oikeastaan koko loman siivonnut kolmea karsinaa.


Pääsin tänään myös ratsastamaan pitkästä aikaa kunnolla Antilla. Poni oli ihan hyväntuntuinen, kunhan vain alkukankeudesta päästiin. Sain myös vihdoin houkuteltua kuvaajan mukaan, joten myöhemmin tulossa ratsastuskuvia postauksessa, jossa kerron lisää ratsastuksista Antin kanssa. Lyhykäisyydessään; yhteistyö ja kehitys on noususuuntaista, mutta välillä tulee pieniä notkahduksia, jotka tuntuvat itsestä aina siltä, että pudotaan maan tasalle, vaikka oikeasti ollaan tultu vain pieni matka alaspäin. 

Illan suussa päätin lähteä vielä hiihtämään pienen viiden kilometrin lenkin. Muuten oli ihan lämmin, vaikka pakkasta oli lähtiessäni noin 15 astetta, mutta pakkanen otti naamaan kovasti. Kasvoni ovat olleet aina yliherkät paleltumaan, ja vaikka kuinka joka talvi yritän muistaa teipata poskipäät niin aina ne ovat paljaaltaan ja jäässä. Hiihtolenkin jälkeen lähdin vielä liikuttamaan Papsua ja Ellaa. 


Papsun kanssa kävin ilman satulaa ratsastamassa kentällä. Vanha patu jaksoi vielä yllättää minut "pelästyessään" pakkasen pauketta. Olin kuitenkin (kuten aina Papsun kanssa) varautunut siihen, että hevonen ottaa ritolat, eikä tilanne ollut kovin kummoinen. Ellan kanssa tein pienen kävelylenkin maasta käsin.

Jos olin jo hiihtolenkin jälkeen lievästi paleltunut pakkasukko, olin Papsun ja Ellan liikutuksen jälkeen sama, mutta ilman lievästi -sanaa. Onneksi kuitenkin sauna ja kuuma kaakao on keksitty. ♥ Toivottavasti teillä on ollut yhtä aktiivinen maaliskuun aloitus, kun mulla! 


2 kommenttia:

  1. Mulla on kyllä täysin sama juttu tuon huoneen siisteyden kanssa! Aina se pääsee jostain syystä hyvinkin sotkuiseen kuntoon :D Mutta hei, tää oli oikein mahtava postaus! Sähän ootkin saanut älyttömästi aikaiseksi! Mun loma meni siihen, että mä suurin piirtein vain nukuin enkä trhnyt mitään ihmeempää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiitos. Välillä on kiva tehdä lomalla paljon, mutta onhan tuo nukkuminenkin tärkeää! :)

      Poista