Uuteen hevoseen tutustumista

Kuukauden ajan ollaan päästy tutustumaan Anttiin, ja Antti meihin sekä tallin muihin asukkaisiin. Ellaa se ei vielä niinkään tunne, mutta Papsun kanssa tuntuu synkkaavan hyvin. Nehän muutenkin käyttäytyvät kuin kaksoset. 

Kerran ollaan laitettu pojat kentälle tutustumaan toisiinsa, eikä kumpikaan oikein ollut millänsäkään. Täytyisi vielä laittaa uudemman kerran, kunhan vain joku kerkeisi niiden perään katsomaan. Toivottavasti kuitenkin pian pääsevät samaan tarhaan, eikä kaikkien tarvitsisi omissa aitauksissaan ihmetellä. 

Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin eikä ole ollut ongelmia. Antti ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän maiskutusta, kun esimerkiksi pyydän sitä nostamaan päätään, jotta saisin harjattua kaulankin. Alkuun pidin hevosta harjatessa kiinni, mutta nyt se on ollut karsinassa irti, sillä heppa seisoo kiltisti paikoillaan ja mikäs sen parempaa, kun joku harjaa ja itse saa syödä. 

Satuloidessa ei ole mitään ongelmaa, mutta kun suitset tuo karsinaan, hevonen perääntyy karsinan perällä. Oon nyt muutaman kerran odottanut makupalan kanssa ovella ja saanut suitset hyvin päähän. Eilen tai toissapäivänä ei ollut minkäänlaista vastustelua vaan heppa odotti ovella suitsien laittoa.

Ratsastuksiin oon ollut pääsääntöisesti tyytyväinen, vaikkei Antti tunnukaan (vielä) semmoiselta, miltä haluaisin sen tuntuvan. Oon mennyt aika paljon kentällä, mutta yksi päivä kävin laukkailemassa metsässä, sillä Antille on kerääntynyt virtaa, vaikka sitä lähes joka päivä liikutankin. Järkytyin vähän, kun en meinannut saada heppaa raviin, vaan se meni omia menojaan, kunnes päätti siirtyä itse raviin. Toisella laukkapätkällä meno oli jo rauhallisempaa.

Kentällä oon mennyt paljon ympyrällä, jotta oon saanut hevosen asettumaan ja taipumaan. Oon tehnyt myös paljon kiemurauria, voltteja ja väistöjä. Ajoittain tulee vastustelemista, mutta yleisesti Antti on rentoutunut ja tullut kuulevaisemmaksi tässä kuukauden aikana.

Kaippa sitä kohta kehtaisi johonkin valmennukseen mennä, kunhan vain tietäisi mihin ja kenen. 

Papsun uusi karsinanaapuri

Sain vihdoin kolme vuotta sitten toivomani suokkiruunan, vaikka puoliveritamma olisi käynyt vallan mainiosti. Muuten hevonen vastaa ihan aikaisemmin toivomaani hevosta, mutta sillä on läsi ja vaaleanpunainen turpa. Nykyään toivonkin, että hevosella olisi sukkajalat, päässä merkkejä eikä vaaleanpunainen turpakaan niin kamala ole.

Vietimme huimat neljä päivää kahden hevosen voimin, ja silloinkin ilmaantui jo ongelmia. Papsu ei kestä olla hetkeäkään yksin, vaan huutaa, juoksentelee ja karsinassa pyörii hysteerisenä. Ärsyttäviä nämä läheisriippuvaiset hevoset. Ella ei onneksi niin välitä onko se yksin vai porukassa.

Ella kuitenkin hieman sekosi kaverinsa pois lähdöstä, sillä yhtenä päivänä, kun oltiin iskän kanssa hakemassa Ellaa ja Papsua sisälle, katsoin, että kaikki ei nyt ole ihan niin kuin pitäisi. Ella oli karannut ja söi tyytyväisenä tarhansa ulkopuolella. Seuraavana päivänä se oli karannut neljä kertaa, jopa silloin kun oli ollut sähköt päällä. Poni, joka ei ole 11 vuoteen karannut ikinä, karkasi kahden päivän aikana viisi kertaa. Antin tulon jälkeen tilanne onneksi rauhoittui, eikä Ella ole karannut.

Blogini uudeksi päätähdeksi saapui kaksi viikkoa sitten 2005 syntynyt suomenhevosruuna, Tuiskulan Eka. "Tuisku/Antti/Ana" on meillä ylläpidossa kahden vuoden ajan, jos kaikki vaan menee niin kuin Strömsössä.

Antti on luonteeltaan rauhallinen ja kiltti, mutta touhotus -ominaisuus tulee aina silloin tällöin esiin. Luulin, ettei toista Papsua ole olemassa, mutta kappas vaan, on. Kahden viikon aikana on tullut hyvin tutuksi lempinimet Puuha-Papsu ja Touhu-Tuisku.

Muuten Antin kanssa on sujunut tosi kivasti, enkä ole kuin kerran hermoni menettänyt, kun hevonen ei kuunnellut ratsastaessa mua ollenkaan ja meni ihan omiaan. Seuraavana päivänä hevonen oli tosi kuulevainen ja jaksoi työstää kärsivällisesti niin kauan kun halusin.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt Antista ja luulen, että saan siitä kivan kilparatsun tehtyä ensi kesäksi. Tarvitaan vaan paljon ratsastuskertoja ja kärsivällisyyttä molemmilta. Lisäksi itselle pitäisi saada semmoinen tunne, että kehtaisin mennä muualle. Valmennuksiin olisi kiva mennä, mutta ensimmäiseksi täytyy kotona laittaa äidin avustuksella perusasiat kuntoon. :D

Lepää rauhassa G

Kaksi viikkoa sitten tiistaina istuin itkien Gikan karsinassa ja katsoin hevosta tajuten, että se on viimeinen kerta kun näen sen.

Odotin tavallaan koko alkukuun lopetuspäivää, sillä halusin että kaikki olisi nopeasti ohi eikä tarvitsisi elää ahdistuksessa ja ajatusten vallassa. Toisaalta toivoin, ettei päivää tulisi koskaan, Gika parantuisi ja voisimme elää niin kuin aikaisemminkin. 

Tosiasia oli kuitenkin se, että hevonen kärsi. Gikalla on aina ollut jalkavaivoja, joiden takia en ole aina pystynyt ratsastamaan sillä. Välillä oli huonompia jaksoja, välillä parempia. Jalkoihin auttoi sopiva liikunta, lepopäivät, magneettisuojien käyttö sekä msm. 

Gikahan oli koko alkuvuoden tosi hyvä ja pääsimme sen kanssa valmennukseenkin. Kirjoitin valmennuksesta tammikuussa postauksen, jossa kirjoitin: "Itseä vähän jännitti eniten ehkä hevosen puolesta, miten se liikkuisi ja pystytäänkö yleensä edes molempina päivinä osallistumaan". Suomennettuna tämä lause tarkoitti sitä, että alkaisiko hevonen ontumaan kesken valmennuksen. Valmennus oli kuitenkin yksi meidän parhaista ellei parhain kokemus ja niin onnellisena odotin, että pääsisin kilpailemaan. 

Gikan omistaja ei kuitenkaan antanut meille lupaa kilpailla, eikä oltaisi pystytty edes kilpailemaan kuin parit kisat, sillä jalkavaivat pahenivat jo kesän alussa. Koko kesä oli oikeastaan pelkkää käyntityöskentelyä ja lomailua ja ihmettelemistä kunnes hevosella ei voinut lainkaan ratsastaa.

Kävi tosi paljon sääliksi kun vapaalla oleminen meni hevosen päähän ja Gika olikin tosi vireä viimeisinä päivinään. Muun muassa hyppi karsinassaan pystyyn... Koitin tuolloin vielä liikuttaa sitä, muttei siitä tullut kuitenkaan mitään. 

Lopun kaiken oon ihan hyvillä mietteillä. Uskon, että tein oikean ratkaisun, sillä nyt Gikaan ei enää satu ja se saa laukkailla taivaslaitumilla. Rakastin ja rakastan sitä hevosta niin paljon ja oon niin kiitollinen siitä, että sain sen kanssa olla reilun kolmen vuoden ajan. 

♥ Gotika 6.4.1998-20.9.2017 ♥