keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Rauhallisesta hölköttelijästä villihevoseksi - ja takaisin

Kuvat on otettu aikaisemmin keväällä. Täytyisi pian ottaa uusia kuvia, sillä minusta tuntuu, että olen saanut nyt viime päivinä istuntaa korjattua taas parempaan suuntaan :)
Viime viikon alussa Gika oli tosi rauhallinen ja rento. Joinain päivinä se oli jopa hieman tahmea ja laiska, eikä oikein jaksanut keskittyä siihen mihin piti. Kun hevosen sai kuitenkin keskittymään tehtävään, se oli hyvä ratsastaa ja kuunteli minun apujani.

Vaikka Gika haluaa miellyttää ratsastajaa, se kuitenkin osaa myös testata, tarvitseeko ihan oikeasti tehdä mitään. Ekoilla ratsastuskerroilla Gika ei liikkunut rehellisesti sanottuna yhtään mihinkään, mutta nyt olen sillä vuosien varrella oppinut ratsastamaan siten, että saan sen liikkumaan. Gika ei kuitenkaan ole koskaan ollut hirveän reipas vaan sitä kyllä saa kehottaa eteenpäin. Aina välillä se saattaa yllättää ja olla tosi vireä, kuten nyt parina päivänä.


Olin viime viikolla ratsastanut Gikan jo kolmena päivänä, ja yleensä neljäntenä peräkkäisenä päivänä se alkaa olla jo rennon päivän tai vapaan tarpeessa. En kuitenkaan alku viikosta ollut ratsastanut hirveän raskaasti omien kiireiden vuoksi, joten raskaampi treenipäivä oli siten vasta neljäntenä päivänä, torstaina. Torstaina G oli alkuun ihan normaali käynnissä ja ravissa, kunnes sitten laukassa se villiintyi.

En meinannut saada millään Gikaa menemään lävistäjää laukassa ilman, että se vaihtoi koko ajan laukkaa. Hevonen varmaan ihmetteli miksei saanut tehdä vaihtoja ja minä taas ihmettelin miksi se tekee niitä. Lopulta minua alkoi naurattamaan tilanne, kun ratsastus ei sujunut ollenkaan. Käsistä meni nauraessa voimat ja hevonen päätti ottaa tilanteen omaan hallintaansa. Menimme noin viisi kierrosta kentällä täysiä laukkaa, kunnes pystyin pidättämään ja päätin sitten lähteä laukkaamaan ylimääräiset virrat pois metsään. Seuraavana päivänä hevonen oli taas ihan ok ja rauhallinen ja pääsi sitten kolmen päivän vapaille.


Vapaapäivien jälkeen ratsastin taas kunnolla ja taas sama juttu, kun torstainakin. Itsellä paloi melkein pinna, kun hevonen teki lävistäjällä vain laukanvaihtoja ja ravistakin oli nostamassa koko ajan laukkaa. En tiedä vaikuttaako sitten oma istunta niin pahasti, että on koko ajan semmoinen laukkamoodi päällä vai onko hevosella vain kevättä rinnassa.

Tänään menin Gikan kanssa myös kentällä ja pyrin korjailemaan aikasemmin tekemiäni virheitä ja saamaan lävistäjillä laukat kuntoon. Ei tarvinnut kun kerran mennä molemmissa laukoissa lävistäjät niin heti tuli puhtaasti :D Ehkä vain pitää valittaa niin paranee. Muutenkin tänään G oli tosi rento ja hyvä ratsastaa!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Mitä kuuluu?

Pitkästä, pitkästä aikaa täällä blogin puolella! Kirjoitan nyt aiheittain kuulumistani ja myöhemmin tulossa sitten tarkempaa selostusta esimerkiksi ratsastuksistani kuvien kera!

Miten menee?

Päällisin puolin mulla menee tosi hyvin. Enää muutama viikko koulua jäljellä ja pääsee jo kauan odotetulle kesälomalle! Sään puolesta ei kovin kesäistä ole ollut, sillä koko toukokuun ajan on satanut lähes joka päivä lunta. Yhteen päivään mahtuu niin monta sääilmiötä, ettei pysy itse edes perässä. Aamulla olen pukemassa kevättakkia päälle, mutta sitten mulle sanotaan, että myöhemmin päivällä on luvattu pakkasta ja lumisadetta.. noh, ei muuta kun paksumpaa takkia päälle.

Tänä vuonna mua on vaivannut hirveästi se, että musta tuntuu, että oon kokoajan kipeänä. En tule kunnolla kipeeksi vaan vähän väliä on pikkuisen kurkku kipeä, nenä tukossa yms. Alkuviikosta mulla oli kurkussa sellainen kuristava/paineen tunne, ja tietysti googlettelin ja luin kaiken, mistä voisi johtua. Luultavasti niskakivuista tulevaa ja venyttelinkin sitten kunnolla parina päivänä niskoja, ja kipu lähti pois.

Vappuna tämän näköistä

Koulu?

Tällä hetkellä koulussa on tosi kivaa, sillä lukiojakson jälkeen on päässyt niin helpolla! Tässä viikon aikana oon miettinyt kuitenkin, onkohan tää oikea ala mulle, mutta nyt kahdenkirjaista kirjanpitoa tehdessä homma tuntuu ihan omalta. Ainoa huono puoli tämän alan opiskelussa on se, että niska- ja hartiaseutu ja selkä on usein jumissa, kun joudutaan istumaan päivät pitkät tietokoneella.


Hevoset?

Ihan mahdotonta uskoa, että vuosi sitten hepat pääsivät laitumelle 18.5.. Luulen, että tänä vuonna menee kesäkuun puolelle tai ainakin ihan loppukuuhun, ellei ihan ihmeitä tapahdu.

Olen taas ratsastanut enemmän kuin koskaan ja liikuttanut joka päivä ainakin yhden hevosen ja useimmiten jopa kolme. On kyllä ilahduttavaa huomata, että kirjoitan meidän liikutusvihkoon joka päivälle jonkun hevosen nimen!

Kävimme alku kuusta koittamassa yhtä hevosta, mutta sen kohdalla ei napannut. Aiemminkin jo puhuin, että olen menossa Papsun kanssa kisoihin, jos vaan saadaan yhteisymmärrystä. Eilen sain kisapäivänkin tietoon :D, joten eiköhän meidät löydä kisoista kesällä (, kunhan vain saadaan vielä laukat kuntoon ja heppa koppiin). Ollaan muutamana päivänä tehty Papsun kanssa koppiharjoittelua, joka on sujunut kyllä yllättävän hyvin! Täytyy koputella puuta, että homma jatkuu samanlaisena.


Blogi (+ instagram) ?

Lukio jakson loputtua olen ottanut niin lunkisti, että bloginkin kirjoittaminen on jäänyt sivuun. Toivottavasti tämä kuitenkin oli pisin tauko, minkä olen pitänyt ja jatkossa päivitän blogia sekä instagramia useammin.

Oikein hyvää sunnuntaita ja muistakaahan onnitella äitejänne!