keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Suomenhevosten kuninkaalliset 2016


Moikka moii! Eilen vietettiin suomenhevosen päivää ja tänään jatketaan suokki aiheella, nimittäin Suomenhevosten kuninkaallisilla. Tälläkin kertaa näin ihania suokkeja ja hyviä suorituksia.

Olin vielä hieman kipeä sunnuntaina, mutta särkylääkkeen voimin lähdin kuitenkin koko päiväksi Ypäjälle. Totesin kyllä yhdessä vaiheessa, että täytyy ihmisen hullu olla, kun tulee katsomaan ratsastusta kipeänä ja on luvattu vielä vesisadetta, jota myös tällä kertaa oli.



Samoin kuin Finnderbyssä, en myöskään nyt kuninkaallisissa ollut kovin tyytyväinen expo-alueeseen. Liikkeet oli vähentynyt viimevuodesta/vuosista, mutta löysin kuitenkin vihdoin Gikalle uudet ohjat.



Aamupäivästä oli vielä kiva kuvailla hiekkalaatikossa olleita kouluratsukoita ja myöhemmin tuli otettua muutamat otokset myös esteradalta. Iltapäivällä juhlakentällä ehdin muutamat kuvat ottamaan palkintojen jaosta, mutta sitten alkoi satamaan. Harmillisesti en saanut kuvia koulumestarista, sillä kameran olin sateen alettua vienyt autoon.


Ei tehnyt kovin hyvää istua paria tuntia vesisateessa, vaikka tietenkin oltiin varauduttu hyvin, mutta päivän päätteeksi olin ihan läpimärkä. En kuitenkaan tullut onneksi kipeämmäksi, mitä olin sunnuntaina olin ja eilen olin jo Gikalla ratsastamassa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti