maanantai 22. elokuuta 2016

Viikon ratsastelut - putosin hevosen selästä


Maanantai

Menin Gikalla maastossa. Alkuun kävelin reilusti ja aloin sitten ravailemaan. Käynnissä ja ravissa kaikki sujui hyvin ja nostin oikean laukan. Olin laukannut vähän matkaa kunnes piti kääntyä oikealle. Gika jotenkin liukastui ja molemmat etujalat alkoivat ns. kyntämään ja liu'umme vähän matkaa siten. Lopulta Gika pysähtyi ja putosin maahan. Mun oikeapuoli oli ihan kurassa ja mua sattui vähän ranteeseen. 

Menin kuitenkin uudestaan selkää ja Gika tuntui siltä ettei ollut ihan tajunnut äskeistä tapahtumaa. Se piti päätään ihan ylhäällä, puhisi eikä meinannut kävellä vaan tepotti paikallaan ja halusi ravata. Ei tarvinnut kuitenkaan kauan mennä tämmöisellä tepotus tyylillä, kun Gika siirtyi ihan tavalliseen käyntiin. Koitin vielä mennä ravia ja laukkaakin eikä tuntunut mitään ongelmaa olevan. 

Pari päivää mulla tuntui vähän olkapäässä kipua, mutta nyt jo mennyt ohitse, eikö Gikallakaan mitä.n vaivoja näytä eikö tunnu olevan. 

Tiistai

Olin ratsastamassa Pumpulilla monen päivän vapaan jälkeen, sillä torstaina kiropraktikolla käydessä Pumpuli sai myös rokotteen. 

Kiropraktikko hoito oli selvästi auttanut, sillä Pumpuli tuntui ihan erilaiselta kuin ennen. Takapään liike oli parantunut ja varsinkin laukka tuntui tosi oudolta alkuun. Menin tosi rennosti ja kevyesti, kävelin ja taivuttelin Pumpulia mahdollisimman paljon. Ravissa kevensin ja pyrin saamaan Pumpulia vaan liikkumaan kunnolla eteenpäin, myös laukassa menin kevyessä istunnassa ja annoin mennä vähän pidemmillä ohjeilla kuin tavallisesti. 


Keskiviikko

Pääsin sen verran myöhään koulusta, että kerkesin ainoastaan pesemään Gikan suitset, jotka olivat maanantain kyntämisen jäljiltä ihan kurassa.


Torstai

Varusteiden pesu jatkui, tällä kertaa oli vuorossa Gikan satula. Tänä päivänä kerkesin myös ratsastamaan ja meninkin Gikalla ilman satulaa maastossa. 

Perjantai

Aloitin verryttelemään Pumpulia taas kevyesti, sillä kiropraktikko sanoi, että pitäisi mahdollisimman paljon alkuun kävellä ja mennä pitkin ohjin. Käynnissä ja ravissa Pumpuli meni jo alkuun ihan kivasti, mutta sitten ku yritin nostaa laukkaa, prinsessa alkoi kiukuttelemaan eikä millään tahtonut laukata. Kun lopulta sain nostettua laukan, laukkaaminen olikin kivaa myös Pumpulin mielestä. 

Pumpuli meni tosi kivasti kaikissa askellajeissa, tosin käyntiä pitäisi saada vielä vähän eteenpäin, mutta muuten oli jo tosi hyvä ratsastaa! Innolla odotan sitä päivää, kun Pumpuli liikkuisi tuolla tavoin kouluradalla..


Lauantai

Viikon ainoa hevoseton/talliton päivä.

Sunnuntai

Ratsastin Gikalla pitkästä aikaa kentällä. Meni mielestäni hyvin, varsinkin lopussa, kun alkoi liikkumaan paremmin eteenpäin. Oli myös kivaa vaihtelua, kun pitkästä aikaa mentiin pohkeenväistöä ja yritettiin myös etuosa käännöstä, joka pari kertaa onnistuikin, mutta monesti lähti tekemään takaosa käännöstä.     

4 kommenttia:

  1. Ompas kivan näköinen tämä kuvien hevonen! :) Onneksi tuossa tippumistilanteessa ei sitten tuon kummempaa loppujen lopuksi käynyt! Tää oli oikein kiva postaus :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on Pumpuli näissä kuvissa :) niinpä, kiva että tykkäsit! :-)

      Poista
  2. Kiva postaus!

    tiiajanasu.blogspot.fi

    VastaaPoista