maanantai 11. heinäkuuta 2016

Storytime // 10 vuotta ja yksi päivää


10.7.2006 pitkä odotus päättyi ja traikusta esiin asteli mun uusi poni, Ella. Olimme aiemmin käyneet katsomassa Ellaa. Ella oli ainoa poni, joka seisoi laitumen perällä, eikä tullut portille kuten hänen kaikki muut laidunkaverit tulivat. Nykyään Ella juttelee ohikulkijoille ja on ensimmäisenä portilla odottaen, jos vaikka saisi leipää tai jotain muuta herkkua.

Muistan hyvin ensimmäisen ratsastuskerran, kun menin tosi rohkeasti Ellan selkään ja muistan, kun äiti sanoi jotenkin, että älä nyt ole noin uhkarohkea, kun et tunne ponia vielä ollenkaan.  Kun ratsastus alkoi vähän sujumaan ja pääsin menemään ilman taluttajaa, Ella rupesi testailemaan mua (ja tekee tätä kyllä vieläkin monille ratsastajille). Meidän kentällä on yksi nurkka, jossa Ella tosi usein lähti(/lähtee) laukkaamaan täysiä kohti porttia ja monta kertaahan sieltä alas tultiin. Ellan mielestä se kuitenkin oli varmaan vaan hauskaa, sillä se aina pysähtyi ja odotti, että nousen takaisin selkään.


Ella on aina ollut semmoinen, ettei millään haluaisi nostaa laukkaa, vaan alkaa ravaamaan ainoastaan kovempaa. Kerran sitten yritettiin todenteolla saada Ella laukkaamaan ja äiti juoksikin sitten mun vierellä. Ella kuitenkin lähti kiihdyttämään vain ravia ja lopulta löi ns. liinat lukkoon ja minä lensin kaulan ylitse voltilla suoraan kuralätäkköön. Ei onneksi sattunut, mutta silloin tilanne ei kyllä oikein naurattanutkaan, mutta nyt jälkeenpäin saa itselle vähän nauraakin.

Joskus ensimmäisinä vuosina en vielä osannut tehdä kunnollista vetosolmua ja laitoinkin sitten Ellan omalla solmuvirityksellä kiinni karsinaan. Olin harjannut sitä hetken ja lähdin sitten nyppimään sille voikukan lehtiä yms. ja hetken päästä huomasinkin, että poni seisoo mun vierellä ja ajattelee varmaan, että mitä sä mulle niitä siinä nypit, että kyllä mä itsekin osaan näitä tästä syödä.

Alkuun Ella näykki tosi paljon ja vihasi, jos sen ympärillä/lähellä oli liian paljon lapsia. Kerran olin antamassa Ellalle omenanpaloja ja kun palat loppuivat menin tyhmänä näyttämään, ettei kädessä ole enään mitään ja silloinhan se tietysti puraisi mua sormesta. Onneksi tästä tavasta ollaan päästy pois ja nykyään Ellaa ei haittaa lapsetkaan ollenkaan.

Ella ei vieläkään tykkää, jos sitä koskee korvien väliin tai etuharjaan, sillä luulen, että sitä on varsana vedetty harjasta. Ella ei myöskään tykkää vesipesusta ja yrittää välttää sen mahdollisimman hyvin, käytävällä kiinni ollessa pesu sujuu kuitenkin hyvin. Ella on myös tosi utelias ja haluaa aina haisteilla kaikkea, mitä nyt milloinkin. Jos haju ei kuitenkaan miellytä, niin Ellan täytyy irvistellä.

Ella ei oikeastaan ikinä pelkää mitään, ei traktoreita, ei varmaan edes vieressä räjähtävää pommia, mutta varsinkin tuulisella säällä Ella pelleilee ja pelkää pienintäkin ääntä (tai mörköä).

Oon tosi usein talvisin mennyt Ellalla ilman satulaa lumihankeen rämpimään ja kerran ihmettelin, että miten mun jalat alkaa ottaa maahan. Sitten Ella rupesi hyppimään siellä lumihangessa, kun mikäkin jänis ja jouduin pudottautumaan alas, jotta pääsisin viemään Ellan takaisin vähän matalampaan hankeen.
Monta kertaa Ella on päässyt myös karkuun. Kerran lumihanki treeneissä pääsi irti, mutta sillä kertaa oli sen verran viisas, että karkasi suoraan tarhaan. Välillä on itku tullu, kun oon pelännyt, että jää auton alle, kun meilläkin tie on tosi lähellä pihaa. Ella ei kuitenkaan koskaan oo karannut aitauksesta (täytyy koputtaa puuta, ettei tätä myöskään tee) eikä sille ole tarvinnut tehdä kolmatta lisä lankaa, ettei pääsisi konttaamaan alitse.
Ella on selvästi lauman johtaja ja pitää kyllä puolet isomman hevosen hyvin kurissa. Välillä on tosi hauskan näköistä seurata kun Ella vaan katsoo Gikaan päin niin Gika ymmärtää siirtyä. Ella on kuitenkin vähän mokannut tämän komentonsa kanssa, sillä Gika vähän jopa pelkääkin Ellaa, enkä oo koskaan nähnyt, että ne hoitaisi toisiaan, vaikka molemmat tykkääkin hoitaa.


Eilen tuli siis täyteen tasan kymmenen vuotta tämän ponin kanssa Kuten tekstistä varmaan huomasit, paljon on kerennyt tässä vuosien varrella tapahtumaan ja varmaan on muutakin tapahtunut, muttei nyt tällä hetkellä tullut mieleen. Ella

Toivottavasti tykkäsit postauksesta ja oikein hyvää viikonalkua!
ps. En ymmärrä miksi nämä kuvat menivät vasempaan reunaan, vaikka mulla ne keskellä pitäisi olla ja oon laittanut ne samanlailla miten ennenkin.? Huomasin myös, että aikaisempienkin postausten kuvat mennyt näin. Näyttääkö teillä samaa vai onko mulla vain tämä ongelma?

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus taas kerran��En ymmärrä miten voit kirjoittaa nöin hyvin��Ella on muakin testaillu ja on lähtenyt nurkastakin ja sillon ku yritettiin saada Ella laukkaamaan oli ihana ja hauska muisto❤Teillä on kyllä ollut hauskat j aihanat 10 vuotta ja onnee viel 10 vuodesta������

    VastaaPoista