keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ratsastusta ja heinähommia



Instagramin (@teamtamminen) puolella olenkin hieman kuulumisia nopeasti päivitellyt, mutta tänne blogin puolelle en ole joko kerinnyt postata mitään tai sitten ei ole ollut vain kirjottamiseen fiilistä. Nyt kuitenkin mulle tuli pari päivää sitten hirvee hinku päästä kirjottamaan, mutta ei tullut mieleen oikeastaan mitään aihetta mistä voisin kirjoittaa enkä halua, että blogini täyttyy pelkillä "kuulumisia" -postauksilla.

Voi olla, että viime viikon heinähommat tekivät tämän aiheiden puutteen. Olin niin väsynyt toisena paalauspäivänä, että olisin varmaan halutessani nukahtanut pystyyn. Ratsastuksetkin jäivät välistä ajan puutteen ja väsymyksen vuoksi, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että meillä on hepoille talveksi heinää.

Sunnuntaina Gika sai liikuntaa mun serkun toimesta. Talutin ekaksi Gikaa maastolenkillä parikierrosta ja sitten menimme kentälle. Pidin Gikaa liinassa ja ratsastus sujui hyvin. Cilla ei ollut aiemmin ratsastanut Gikalla muuten kuin käynnissä, mutta nyt hän pääsi kokeilemaan myös ravia ja laukkaa. Gika meni tosi nätisti ja loppuun päästinkin Cillan ravailemaan ja ratsastamaan loppukäyntejä itsekseen uraa pitkin.

Maanantaina taas omilla hepoille oli vapaapäivä, mutta kävin ratsastamassa Pumpulin. Käytiin maastossa kävelemässä ja olin ihan yllättynyt, että Pumpuli meni sellaisen puusillan ylitse, vaikka yleensä se on vähän epäileväinen kaikkea erikoista kohtaan.

Eilen oli taas semmoinen superliikutus päivä, sillä ensiksi iltapäivällä liikutin Ellan. Päästin sen vapaaksi kentällä ja kävelin ja juoksin ympäriinsä niin Ella seurasi mua. Ella seurasi ja kuunteli mun ohjeita melkein paremmin kuin Gika, vaikken ois ikinä uskonut tuollaisen maastakäsittelyharjoitteen toimivan Ellan kanssa. Ehkä vielä joskus saan Ellan kävelemään vapaana tarhaan/laitumelle..


Superliikutuspäivään kuului myös Pumpulin liikutus ja loppu illasta vielä Gikan ratsastus. Pumpulin kanssa oli tarkoitus mennä rennosti ja tehdä vain istuntaharjoituksia, mutta hevonen itse oli suunnitellut ratsastelut vähän toisin. Pumpuli liikkui niin hyvin ja iloisesti eteenpäin, eikä se kertaakaan edes pukittanut tai ns. väittänyt vastaan. Mun ei oikeastaan tarvinnut ollenkaan käyttää pohjetta, mutta hyvähän se välillä niinkin. Toivottavasti liikkuisi tuolla tavalla, vaikka seuraavissa kisoissa!;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti