lauantai 12. joulukuuta 2015

LUUKKU 12: Ihan pelkkiä kuulumisia

Moikka! Olin eilen ratsastamassa Pumpulilla. Tuntui taas etten olisi ratsastanut sillä vuoteen, vaikka tiistaina kävinkin. Pumpuli meni ihan nätisti ja liikkui hyvin eteenpäin. Hyppäsin myös ensimmäistä kertaa Pumpulilla. Mentiin pientä ristikkoa ja Pumpuli tietysti hyppäsi samalla tavalla kun metrisen esteen. Meinasin myös pudota esteen jälkeen (ja melkein ison pukin jälkeen), sillä en oo kun kerran aiemmin hypännyt ja silloinkin Papsulla.


Huomenna olisi suunnitelmissa liikuttaa Gikaa taas monen päivän tauon jälkeen (viime tiistaina rokotettiin). Aattelin käydä taluttelemassa, sillä rokotuksen saannin jälkeen ei saa n. viikkoon rasittaa liikaa / hikeen. Papsu pitäisi vielä kengittää hokkikenkään, jotta silläkin pääsisin sitten ensiviikolla ratsastamaan. Salillakaan en moneen päivään ole kerennyt käymään, sillä viimeiset kouluhommat on vieneet niin paljon aikaa.

Kuva: weheartit
Ensi viikko menee luultavasti aika rennoissa merkeissä, sillä viimesin koe oli eilen ja sekään ei tavallaan ollut koe, vaan essee Tuntemattomasta sotilaasta. Läksyjäkään ei enää oikeastaan ole tullut. Hassua, että vain muutama päivä sitten puhuttiin kavereisden kanssa, että vielä viisi maanantaita lomaan ja nyt on enään yksi! Nyt vain odotellaan todistusta ja tietenkin lomaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti