tiistai 1. joulukuuta 2015

LUUKKU 1: Joulukuu♥


Moikka! Vihdoinkin on joulukuu ja sen myötä 24 joulukalenteripäivää! Mietin pitkään teenkö tätä vai en, mutta päätin kuitenkin toteuttaa teille joulukalenterin, vaikka siltä varalta jos oma kalenteri sattui jäämään ostamatta. Kalenteri on blogin ensimmäinen ja siksi toivon luukkujen olevan teille lukijoille mieluisia.

Kuva: Weheartit
Mulla on vielä muutamia kokeita tiedossa ennen kauan odotettua joululomaa, joten niiden lukemiseen menee vielä aikaa muutenkin kiirellisten päivien lisäksi. 


Waiting for white christmas! Harmittaa, kun meillä oli vain pari päivää lunta, mutta sitten sekin suli pois ja taas tuo kammottava pimeys tuli. Maastoilemaankaan ei oikeastaan voi lähteä kun päivällä, viikonloppuisin, sillä jo neljän aikaan rupeaa tulemaan pimeetä. Onneksi meidän kentältä löytyy kenttävalo, sillä ratsastuksesta ei tulisi mitään ilman sitä, varsinkin jos joutuu liikuttamaan useamman hevosen samana päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti